blogi

Puheenjohtajan katsaus syksyyn

Kesä ja loma ovat takanapäin, ja on aika kääntää katseet kohti syksyä. Syksy merkitsee monelle uuden polun alkua elämässä, esimerkiksi opiskelujen aloittamisen muodossa. Erityisesti täällä Turussa ei ole voinut välttyä … Read more

Share

Populismista ja faktoihin perustuvasta politiikasta

Puhumme nykyajasta katkerasti faktojen jälkeisenä aikana, jossa tutkimustiedolla ei ole juuri merkitystä. Haluamme, että päätöksenteossa pitäisi kuulla omien alojensa asiantuntijoiden mielipiteitä. Näin sen ideaalissa maailmassa pitäisikin olla, mutta kuten tiedämme, … Read more

Share

Eläimelliset talkoot

Turun ViNO kävi lauantaina 8.5. tutustumassa Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän Somerolla. Tarkoituksena oli tutustua paikkaan sekä tehdä töitä ruokapalkalla. Sää sattui olemaan todella hieno, joten se oli oiva päivä tehdä ulkotöitä.

Tulimme … Read more

Share

Nainen päättää kehostaan, ei yhteiskunta

Viime vuonna eduskunta tyrmäsi omantunnonvapautta ajavan aborttialoitteen – ja hyvä niin. Aloitteen toteutuessa terveydenhuollon henkilöstöllä olisi ollut oikeus kieltäytyä avustamasta raskaudenkeskeytyksissä. Naisen oikeus hallita omaa seksuaalisuuttaan ja lisääntymiskykyään on keskeinen … Read more

Share

Perätön metsähallituslaki tallaa saamelaisten oikeuksia

Suomen hallituksen arvovalinta on tullut varsin selväksi. Heikoimmassa asemassa olevien puolustamisen sijaan parempana vaihtoehtona nähdään luonnon tuhoaminen tukemalla ympäristöä saastuttavia teollisuusaloja. Suomalaisen luonnon arvostuksen ja heikoimpien aseman puolustamisen kohdalla ammottaa … Read more

Share

Enemmän kaupunkeja, vähemmän maakuntia!

Moni varmasti pohtii, miksi Suomen velkaantumista ei ole kyetty taittamaan leikkauksista ja uudistuksista huolimatta. Hallituksen toimet eivät valitettavasti riitä, sillä he eivät ole kiinnittäneet huomiota yhteen suurimmista rahansyöjistä ja kehityksenjarruttajista. … Read more

Share

Kaikki normit eivät ole turhia

Poliittisessa keskustelussa jatkuvasti toistuva mantra ”normien purku” on varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu. Kritisoidaan lakeja ja säädöksiä, ja pisimmälle menijät perustuslakia. Ihmetellään miksi näin pitää tehdä, ja tässä ei ole mitään … Read more

Share

Kohti yhtenäisempää Eurooppaa ja eurooppalaista liittovaltiota

Euroopan unioni on ehdottamasi hienoimpia saavutuksia mihin olemme pystyneet tällä mantereella. Vaikka mikään organisaatio ei ole ongelmaton, on EU pystynyt luomaan Eurooppaan yhtenäisyyden, jota meidän tulee vaalia. Perinteisesti EU:sta puhutaan … Read more

Share

Paljon melua tyhjästä?

Viime viikolla Turun vihreät nuoret ja opiskelijat tempaisivat maksuttoman koulutuksen puolesta. Korkeakouluilla jaettiin ”stipendejä lukukausimaksuihin”, jotta keskustelu maksuttomasta koulutuksesta ei unohtuisi.

vinonstidendit

Muutamat korkeakoulut ovat julkistaneet lukukausimaksujensa summat: halvimmillaan … Read more

Share

Uusi vuosi, uusi hallitus!

Vuosi 2016 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin meillä Turun ViNOssa. Tammikuuhun ehti mahtua kokouksia, vierailuja sekä matkoja. Viime hallituksen kokouksessa vahvistimme myös hallituksen vastuualueet ja ne jakautuivat seuraavasti:

Share